Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soiniin on suhtauduttu tähän asti huvittuneen hyväntahtoisesti. Sanavalmis veijari selviää joka kysymyksestä näppärällä sutkautuksella.
Suhtautumista on syytä tarkistaa. Perussuomalaisten kannatus ei ole enää pitkään aikaan ollut vitsi: Ylen tuore kysely ennakoi puolueelle 16,6 prosentin kannatusta. Jos ennuste toteutuu parin kuukauden päästä pidettävissä eduskuntavaaleissa, Soini istuu seuraavassa hallituksessa.
On aika miettiä millaiseksi Suomi on muuttumassa jos perussuomalaiset ovat päättämässä maamme suunnasta.
Soinin energia- ja ilmastonäkemyksistä saatiin esimakua 28.1. järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Sen mukaan Suomen tulisi sanoutua yksipuolisesti irti EU:n ilmastotavoitteista ja päästökaupasta sekä kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n rikkipäästöleikkauksista. Päästökaupan tilalle Soini ehdottaa teollisuuden ominaispäästöihin perustuvan sanktiojärjestelmän käyttöönottoa. Suomen tulisi ottaa aikalisä kansainvälisessä ilmastopolitiikassa, kunnes perussuomalaisten ideoima ominaispäästöjärjestelmä on otettu käyttöön kaikissa maissa.
Samanlaisia linjauksia on odotettavissa myös muissa kansainvälisissä kysymyksissä. Soini on jo aiemmin ehdottanut Suomen irtautumista EU:n yhteisvaluutasta eurosta, vastustanut EU-maiden pelastusoperaatiota talousahdinkoon ajautuneiden Irlannin ja Kreikan pelastamiseksi, kritisoinut kehitysyhteistyötä sekä vastustanut Suomen maahanmuuttopolitiikkaa.
Vaikka Soini ei yksin päätä hallituksen linjauksista, perussuomalaisten läsnäolo hallituksessa merkitsisi todennäköisesti takapakkia kaikissa näissä kysymyksissä. Avautumisen ja aloitteellisuuden sijasta Suomi on perussuomalaisten myötä muuttumassa ulkomaailmaan epäluuloisesti suhtautuvaksi maaksi, jossa muutoksiin vastataan vanhoihin lääkkeisiin turvautumalla ja isänmaalliseen paatokseen käpertymällä.
Tilannetta ei yhtään helpota se että samaan aikaan suuret ikäluokat ovat poistumassa työelämästä ja perinteinen teollisuus on rakennemuutoksessa. Kuvitteleeko Soini todella että puuttuva työvoimareservi löytyy kouluttamalla pitkäaikaistyöttömiä pois kortistosta, tai että yritysten toimintaedellytykset ratkeavat pitämällä sähkön hinta edullisena?
Suomen menestyminen riippuu maamme kyvystä kehittyä mahdollisimman monipuolisesti. Sellainen vaatii korkeatasoista osaamista sekä avointa ja rakentavaa suhtautumista ympäröivään maailmaan. Perussuomalaisten johdolla Suomi ajautuisi ennen pitkää kansainväliseen eristykseen. Sen seuraukset olisivat pienelle kansantaloudelle arvaamattomia.
Soinin suosio ei ole kuitenkaan syntynyt tyhjästä. Suomessa elää tänä päivänä yli 700.000 ihmistä, jotka kituuttavat köyhyysrajan alapuolella. Monet heistä elävät pelkän perusturvan varassa, jonka taso on jäänyt vuosi vuodelta jälkeen yleisestä ansiokehityksestä. Heidän toimeentuloonsa ja työllistymiseensä on pikaisesti kiinnitettävä huomiota, mikäli haluamme turvata hyvinvointivaltion säilymisen Suomessa.
Eero Yrjö-Koskinen