Sunnuntain vaalitulos puhuttaa vielä pitkään. Perussuomalaisten nousun ja vihreiden rökäletappion ohella suren poliittisen ilmapiirin muutosta Suomessa. Vaikka Timo Soini kiistää puolueensa muukalaisvastaisuuden, ovat perussuomalaisten puheet kehitysyhteistyön leikkaamisesta ja maahanmuuttajien hyysäämisestä nostaneet esille pimeitä voimia kansan syvissä riveissä.
Yhtäkkiä öykkärimäisyys ja itsekeskeisyys ovat hyväksyttyjä käyttäytymismalleja maassa, joka on perinteisesti tunnettu rakentavasta ja kansainväliseen yhteistyöhön sitoutuneesta asenteestaan. Ruohonjuuritasolla tämä on näkynyt muun muassa etnisten vähemmistöjen nimittelynä ja kansallisen uhon kasvuna. Pahimpia esimerkkejä ovat olleet tilanteet, joissa suomenruotsalaisia on käsketty puhumaan suomea Helsingin keskustassa.
Ilmapiirin muutokseen on jo kiinnitetty huomiota maailmalla. Ylen tämänpäiväisessä uutisessa (YLE 21.4.) viitattiin Portugalin entisen presidentin Mario Soaresin lausuntoon, jossa hän muisteli edesmennyttä pääministeri Kalevi Sorsaa: "Vertailen keskenään hänen jalomielisyyttään ja niitä kääpiöitä, jotka tänään haluavat hallita Suomea, heidän eettisiä arvojaan ja vihamielisyyttä Portugalia kohtaan - mikä valtava ero!"
Asennemuutoksella voi olla vakavia seurauksia Suomen kansainvälisen aseman kannalta. Kuten talouskomissaari Olli Rehn on todennut (HS 21.4.), EU:ssa on lähiaikoina käynnistymässä neuvottelut yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta. Maataloustukipottia on nyt jakamassa 27 jäsenmaata entisen 15 maan sijasta. Suomen erityiskohtelulle tuskin löytyy ymmärrystä, jos se kieltäytyy osallistumasta Portugalin pelastusoperaation.
Eero Yrjö-Koskinen
Kommentit
Paljonko olet valmis maksamaan omasta pussistasi Portugaliin? Melkoinen sikaniska ja vielä tyhmä kuin vasurin saapas!
Tämän artikkelin kommenttien RSS-syöte