Luottamusta yli puoluerajojen

Sen, minkä teen, teen myös kunnolla

Päivän miete:

Jokaisen sanan tulisi kulkea kolmen
portin läpi ennen kuin se lausutaan.
Ensimmäisen portin vartija kysyy:
onko se totta? Seuraavalla portilla
kysytään: onko se tarpeellista ja
kolmannella: onko se ystävällistä?

 

vihreat_logo

Uutiset 07.10.2010

Yrjö-Koskinen ehdolle Hämeen vaalipiiristä

Riihimäkeläinen Eero Yrjö-Koskinen asettuu ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa. Hämeen Vihreiden piirihallitus nimesi Yrjö-Koskisen vihreiden ehdokkaaksi torstaina 7.10.

Yrjö-Koskinen on siviiliammatiltaan Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja. Lisäksi hän toimii Riihimäen kaupunginvaltuutettuna, Teatterisäätiön hallituksen jäsenenä sekä suomalaisyhtiöiden toimintaa kolmansissa maissa valvolvan FinnWatch ry:n varapuheenjohtajana.

Kevään eduskuntavaaleissa Yrjö-Koskinen ajaa kohtuutalouteen ja luonnonvarojen kestävään käyttöön liittyviä kysymyksiä. Myös aineettomat palvelut, kuten kulttuuriasiat, ovat hänen sydäntään lähellä.

Ennen nykyistä työtään Yrjö-Koskinen toimi pitkään kansainvälisissä tehtävissä: ensin kehitysyhteistyötehtävissä Boliviassa, myöhemmin EU-parlamentin palveluksessa Brysselissä.

48-vuotias Yrjö-Koskinen on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta. Koulutukseltaan hän on valtiotieteen maisteri.

Lisää kommentti

Roskapostitarkiste (syötä kuvassa oleva teksti kenttään)
Roskapostitarkiste (syötä kuvassa oleva teksti kenttään) Päivitä