Luottamusta yli puoluerajojen

Sen, minkä teen, teen myös kunnolla

Päivän miete:

Jokaisen sanan tulisi kulkea kolmen
portin läpi ennen kuin se lausutaan.
Ensimmäisen portin vartija kysyy:
onko se totta? Seuraavalla portilla
kysytään: onko se tarpeellista ja
kolmannella: onko se ystävällistä?

 

vihreat_logo

Kannanotto 17.01.2012

Kuntauudistus vaikuttaa kaavaratkaisuun

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Kalmun osayleiskaavan valmistelu on ollut massiivinen operaatio, joka on työllistänyt kaupungin virkakoneistoa yli viiden vuoden ajan. Osayleiskaavaa varten tehdyt taustaselvitykset, kuulemiset ja lausuntokierrokset osoittavat että kuntalaisten näkökulmia on kartoitettu ja että niitä on pyritty ottamaan myös huomioon. Taustapapereita lukiessa herää kuitenkin kysymys, onko varsinainen tavoite – alueen kaavoittaminen yli 4000 asukkaan lähiöksi – ollut ennalta määritelty jo prosessia käynnistettäessä.

Pelkkä asiakirjojen määrä herättää rivivaltuutetussa helposti voimattomuuden tunteen. Niitä lukiessa tuntuu siltä että tätä junaa ei pysäytä enää mikään. Prosessin kalkkiviivoilla on kuitenkin ilmaantunut asia, jota kaavaa valmisteltaessa ei ole voitu ottaa huomioon: valtioneuvosto valmistelee parhaillaan kuntauudistusta, joka voi viedä pohjan koko suunnitelmalta. Uudistuksesta tihkuneet ennakkotiedot viittaavat siihen että neljän kunnan yhdistyminen voi olla lähempänä kuin uskommekaan. Sen toteutuessa kiinnostus radanvarren alueisiin kasvaa moninkertaiseksi.

Kannattaisiko siis osayleiskaavan käsittelyä siirtää kunnes kuntaministeri on ehdotuksensa julkistanut? Vuosikymmenen tärkeintä kaavapäätöstä on mielestäni turha kiirehtiä mikäli on olemassa pienikin mahdollisuus että koko paletti menee pian uusiksi. Riihimäen ja Hyvinkään yhdistyessä radanvarsi muodostuisi ylivertaiseksi vaihtoehdoksi Kalmuun verrattuna. Tuolloin vanhat vastakkainasettelut voitaisiin unohtaa ja molempia keskuksia hyödyttävä suunnittelu pääsisi vihdoin vauhtiin. Palaan tähän puheenvuoroni lopussa.

Kalmun kaavasuunnitelmassa on myös puutteita. Kuten kuntalaisten kirjallisista muistutuksista käy ilmi, osayleiskaavan toteuttaminen merkitsee alueen maisema- ja luontoarvojen merkittävää heikentymistä. Kulttuurimaiseman katoamisen ohella myös luonto kärsisi metsien ja pienvesistöjen osalta. Vaikka suunnitelmaa on tarkistettu viherkäytävillä ja hulevesien viivytyspaikoilla, on vaikea uskoa että esimerkiksi Epranojan purotaimenkanta voisi säilyä 4000 asukkaan lähiön kupeessa. Tiivis rakentaminen uhkaa heikentää alueen muutakin virkistyskäyttöä.

Myös Kalmun liikennejärjestelyt herättävät epäilyjä. Ei voi olla mitenkään kestävän kehityksen mukaista suunnitella kaupungista täysin irrallaan olevaa asuinaluetta, joka perustuu pääsääntöisesti yksityisautoilun varaan. Voisiko satojen henkilöautojen päivittäistä liikennöintiä vähentää lisäämällä alueen palvelutarjontaa? Nykyisissä suunnitelmissa suurin osa palveluista, harrastusmahdollisuuksista ja työpaikoista sijaitsee Kalmun ulkopuolella. Alueelle ei ole myöskään kaavailtu päivittäistavarakauppaa. Se on mielestäni vakava virhe.

Ymmärrän toki että Riihimäki kaipaa uutta tonttimaata pientalorakentamiselle. Kalmu voi tarjota vaihtoehdon, joka ratkaisee tämän ongelman pitkäksi aikaa. Valtuuston jäsenenä haluaisin kuitenkin ensin varmistua ettei valtakunnallisella tasolla ole vireillä jotain sellaista, joka muuttaa asetelmia käänteentekevällä tavalla. Kuntauudistusta ei voi tässä yhteydessä sivuuttaa. Mikäli se toteutuu ennakoidusti, Kalmun suunta muuttuu marginaaliseksi.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Ehdotan että valtuusto palauttaa kaupunginhallituksen esityksen valmisteltavaksi kunnes kuntauudistuksen lopullinen muoto on tiedossa. Vasta sen jälkeen voimme realistisesti arvioida onko Kalmun hankkeessa ylipäätään järkeä.

Lisää kommentti

Roskapostitarkiste (syötä kuvassa oleva teksti kenttään)
Roskapostitarkiste (syötä kuvassa oleva teksti kenttään) Päivitä